keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Teeseuraa tositarkoituksella

Muistan lukeneeni joskus, että teenjuojat Suomessa tuntevat olonsa yksinäiseksi. Rehellisesti sanottuna pidin tätä väitöstä liioiteltuna. Kunnes eräs rouva kertoi kuuluvansa näiden yksinäisten teenjuojien joukkoon. Hän edelleen muistaa kuinka lapsena 60-luvulla kävi perhetutuilla, joilla oli ainoastaan kahvia tarjolla. ”Herran jestas, mitä me tälle lapselle nyt juotetaan!?”, kun saivat kuulla että hän juo ainoastaan teetä. Se oli sitten ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun hän kahvia maistoi.

Oli todella mielenkiintoista kuunnella tämän rouvan kertomuksia, ja jotenkin vielä hämmästyttää tämmöinen teenjuojien ”yksinäisyys” Suomessa. Aloin sitten miettimään omaa taustaa ja kokemuksiani. Isäni on kotoisin teemaasta, joten pienestä pitäen tee on ollut olennainen osa arkipäivääni. Kuitenkin, kun tarkemmin ajattelen hetkiä kupposten äärellä muiden kanssa, olen saanut kuulla ”Ai, Jaleh ei juo kahvia?”.

Nykyään en kuule tuota niin usein. Asia, joka tosin on säilynyt ennallaan on, että edelleen se olen minä, joka sen kokonaisen pannun tyhjentää (yksi kuppihan ei riitä). Totta, se on loppujen lopuksi aika yksinäistä touhua. Jos olette elokuvan Erämaan armoille nähneet, niin siinä sanotaan happiness is only real when shared.

Pitäisiköhän meidän kaikkien yksinäisten teenjuojien kokoontua joskus yhteen onnellisuutta jakamaan? Tietäisin yhden oikein hyvän paikan Vantaalla.



teksti julkaistu ensimmäisen kerran syksyllä 2014

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti